Testissä saa arviot koiran luonteesta seuraavien ominaisuuksien
osalta:
TOIMINTAKYKY
Tämä ominaisuus on lähinnä rinnastettavissa inhimilliseen
käsitteeseen "rohkeus". Testissä tarkkaillaan ennenkaikkea koiran kykyä järjestelmälliseen
toimintaan hämmennyttyään tai pelästyttyään
TERÄVYYS
Tämä ominaisuus kertoo miten herkästi koira reagoi aggressivisesti
tuntemattomaan uhkaajaan.
PUOLUSTUSHALU
Tällä arvosanalla kuvataan koiran synnynnäistä halua
puolustaa uhattua laumaansa (=ohjaajaansa).
TAISTELUHALU
Taisteluhalu on koiran synnynnäinen halu leikkimieliseen kamppailuun.
Esimerkiksi monelle koiralle mieluisat riepotusleikit perustuvat tähän palveluskoirille tyypilliseen
ominaisuuteen.
HERMORAKENNE
Tämä testin tärkein arvosana kuvaa koiran hermojen kokonaiskestävyyttä
ja se näkyy testissä koiralle aiheutettujen paineiden sietokykynä.
TEMPERAMENTTI
Tämä arvosana kuvaa koiran kykyä havannoida ja osallistua
ympäristönsä tapahtumiin, sen vilkkautta.
KOVUUS
Koiran kovuudella tarkoitetaan koiran taipumusta muistaa epämiellyttäviä
tapahtumia. Pehmeä koira ei kerran pelästyttyään enää vapaaehtoisesti palaa uudelleen
samaan tilanteeseen, kun kova koira taas unohtaa tapahtuneen heti, eikä "muista" tapahtumapaikkaa
mitenkään.
LUOKSEPÄÄSTÄVYYS
Tämä arvosana kuvaa koiran suhtautumista vieraaseen, ystävälliseen
ihmiseen. Optimitilanteessa koiran tulisi suhtautua tuttavuutta tekevään ihmiseen ystävällisesti
ja avoimesti, kuitenkaan mielistelemättä tätä.