Toimintakykyä pidetään luonteenominaisuutena,joka saa
koiran ilman ulkopuolista pakotetta pitämään puolensa todellista tai kuviteltua vaaraa vastaan.
Tätä perinnäistä määritelmää ei voida pitää kiistattoman oikeana.
Mitä toimintakyky on emme varmasti tiedä ja siksi on mahdotonta määritellä sitä yksiselitteisesti.
Perinteinen määritelmä pitää toimintakykyä täysin itsenäisenä ominaisuutena,
mikä luultavasti on väärin. Voidaan hyvin ajatella, että se mitä kutsutaan toimintakyvyksi
on monen ominaisuuden (taipumuksen) yhdessä muodostama reaktio. Muita vaikuttavia ominaisuuksia voivat olla
mm. puolustushalu, taisteluhalu ja temperamentti.
Lähin vastaava inhimillinen vastine toimintakyvylle on rohkeus. Näiden kahden käsitteen välillä
on kuitenkin olennainen ero. Rohkeus vaatii vaaran luonteen ja suuruuden ymmärtämistä, toimintakyky
ei vaadi.
Toimintakykyä pidetää koiran kykynä hallita tekojaan huolimatta siitä, että se on
joutunut pelon valtaan. Toisin sanoen koira pystyy pelostaan huolimatta toimimaan kyseisessä tilanteessa oikealla
tavalla ja tarvittaessa voittamaan pelkonsa.
On lähdettävä siitä, että osa koirista on jossain määrin peloissaan kaikissa
tilanteissa, jotka niiden mielestä näyttävät vaarallisilta. Vastaavasti voidaan huomata, että
koirat eivät pelkää tilanteissa, jotka todella ovat hyvin vaarallisia. Esimerkki tästä
on tien ylittäminen aivan vastaantulevan auton edestä. Koira ei pidä sitä uhkaavana, toisin
sanoen vaarallisena. On muistettava, ettei koiralla ole järjen säätelemää käsitystä
jonkin tilanteen mahdollisista seurauksista. Sen käsitys tilanteesta perustuu täysin niille tunteille,
jotka kyseinen tilanne saa aikaan perimän tai kokemuksen perusteella. Pelon puuttuminen todella vaarallisessa
tilanteessa, jossa koiran on tajuttava ja ymmärrettävä vaaran merkkejä - on kai pidettävä
lähinnä epänormaalina. Sen ymmärtää paremmin muistaessaan pelkoreaktion perustuvan
itsesäilytysvaistoon.
Jos hyväksytään tämä päätelmä, ymmärretään jokaisen koiran
vaarallisena kokevan tilanteen olevan ristiriitatilanne. Voidaan pitää selvänä ristiriidan
aiheutuvan samanaikaisesti esiintyvistä vastakkaisista tunteista. Esimerkiksi halusta pysyä paikalla
ja tutkia uhka ja halusta paeta. Halu paeta on useimmiten vallitseva koiran ollessa kaukana oman alueensa ulkopuolella
jolloin sillä ei ole mitään puolustettavaa. Omalla reviirillä puolustushalu on yleensä
voimakkaampi, mutta pakenemishalu (turvan etsiminen) ei silloinkaan ole täysin poissa ja ristiriitatilanne
on jäljellä.
Villieläinten käyttäytymisen tutkiminen tällaisissa tilanteissa, jotka eläimen mielestä
ovat uhkaavia (vaarallisia) vahvistaa edellä mainittua. Oman alueensa ulkopuolella eläimet pakenevat
mieluummin vaaratilanteessa kuin jäävät paikoilleen ja kohtaavat vaaran. Tämä edellyttäen,
ettei niillä ole saalista, pentuja tai niitä molempia mukanaan, ne eivät ole haavoittuneita, täysin
uuvuksissa tai vastaavaa ja siten kykenemättömiä pakoon, jolloin ne hyökkäävät.
Silloin puolustushalu on melkein aina hallitseva pakenemishaluun nähden.
Em. seikoista huolimatta toimintakykyä on päätetty pitää erillisenä ominaisuutena.
Monessa testissä saadut kokemukset tuntuvat osoittavan tekijän, joka aiheuttaa jonkun koiran vaikuttavan
pelokkaammalta kuin jonkin toisen samassa tilanteessa huolimatta siitä, että molemmat osoittavat yhtä
suurta taistelu- ja puolustushalua. Siksi toimintakykyä pidetään jatkossa itsenäisenä
ominaisuutena myös luonnetestin arvostelutaulukossa eikä sitä sekoiteta muihin ominaisuuksiin.
Kuten edellisestä on selvinnyt toimintakyky ei ole mikään muuttumaton ominaisuus, joka pysyisi samana
kaikissa tilanteissa huolimatta siitä, että laukaisijoina toimivat ärsytykset olisivat samat. Kiihkeys
vaihtelee eri yksilöiden välillä ja samassakin yksilössä eri tilanteissa. Kaikilla reviirikäyttäytymisen
omaavilla eläimillä oman alueen ja ennen kaikkea sen keskuksen läheisyys vaikuttaa käytökseen.
Reviirin keskus on lienee aina asuinpaikka. Samalla yksilöllä tai laumana voi olla sekä asuin- että
metsästysreviiri. Koirien ollessa kyseessä voidaan vaaratta puhua vain yhdestä reviiristä,
asuinreviiristä. Esim. vartiokoiralla yleensä on vähintään kaksi selvästi rajattua
reviiriä: alue, jolla se asuu, syö ja oleskelee lepohetkinään sekä alue jolla se tekee
työtään. Molempia voidaan kutsua asuinreviiriksi, koska koiralla on myös palvelusalueellaan
jonkinlainen asuinpaikka. Ilman pitkäaikaisia tutkimuksia on vaikea määrittää missä
reviirin raja kulkee. Poikkeuksena voi olla erikoinen ympäristö, jossa on tarkasti erottuvat luonnolliset
tai keinotekoiset rajat.
Kaikkina vuodenaikoina koiran taipumus
alueensa suojelemiseen ei ole yhtä voimakas. Tämä koskee erikoisesti narttuja, joiden sisäinen
aktivaatio suuresti riippuu hormonaalisesta vaihdejaksosta. Esim. narttu voi puolustaa aluettaan aina viimeiseen
saakka sen pentujen ollessa pieniä. Suhtautuminen reviirin puolustamiseen voi olla jokseenkin välinpitämätön
pentujen lähdettyä tai niiden tullessa toimeen ilman emäänsä.
Huolimatta yksilön normaalista toimintakyvystä kaikki koirat näyttävät olevan aina toimintakykyisempiä
lähellä kotiaan. Vastaavasti perheenjäsentensä seurassa koira on vähemmän peloissaan
tai on ainakin halukkaampi voittamaan pelkonsa. Tämä perustunee koirien laumaviettiin.
Toimintakyvyn paljastavan kokeen pitää täyttää tietyt vaatimukset. Tärkein vaatimus
on se, että koira tuntee itsensä uhatuksi. Koiraan kohdistuvan uhan voimakkuuden on oltava muutettavissa
tuomarien arvioiden mukaan. Uhan tulee kokeen alussa olla vähäinen ja kasvaa myöhemmin. Tämä
tapahtuu yleensä siirtämällä uhkaa lähemmäksi koiraa. Koira ei saa yhdistää
uhkaa aikaisempiin elämyksiinsä ja sen takia reagoida kokemusperäisesti, joten uhan täytyy
tulla tunnistamattomasta kohteesta.
Tavallisessa toimintakykykokeessa on epävarmaa kuinka suuri osa koiran käyttäytymisestä johtuu
toimintakyvystä tai toimintakyvyksi luokitellusta käyttäytymisestä johtuukin puolustus- tai
taisteluhalusta tai temperamenttista. Tästä syystä koiran toimintakyky täytyy testata tilanteessa,
joka ei herätä puolustushalua. Taistetuhalun ja temperamentin vaikutusta on hyvin vaikea välttää.
Tietyissä jopa täysin vaarattomissa tilanteissa ihmisetkin voivat joutua shokin valtaan. Näin tapahtuu
useimmiten ollessamme jännittyneitä ja jostain syystä erityisen tarkkaavaisia, etenkin pimeässä.
Esim. pensaasta tai vastaavasta odottamatta ilmestyvä varjo, jota emme heti pysty tunnistamaan, mutta äkkiä
samaistamme ihmiseen, eläimeen tai vastaavaan saa sydämen hypähtämään. Ihmisen pelästys
menee usein nopeasti ohi, koska hän voi järkensä avulla selittää tilanteen itselleen ja
rauhoittua. Koira on muuten samanlainen kuin ihminen tässä tilanteessa, mutta se ei voi järkensä
avulla ratkaista ristiriitaa.
Tätä on käytetty hyväksi laadittaessa tavallisinta toimintakykykoetta.
