Hermorakenteella tarkoitetaan näissä ohjeissa koiran synnynnäistä
niin kutsuttua heikko- tai vahvahermoisuutta sellaisena kuin se tulee ilmi koiran syystä tai toisesta joutuessa
voimakkaisiin ja vaihteleviin sisäisiin järkytystiloihin. Ennemmänkin kuin alttiutta luonnottomaan
ärsyyntymiseen tarkoitetaan kykyä hallita jännitystiloja ilman luonnotonta uupumusta, hysteriaa
tai muita selviä merkkejä romahtaneesta sisäisestä tasapainosta.
Tässä ei ole tarkoitus määritellä tieteellisesti ja aukottomasti yleisesti käytettyjä
sanoja: hermostunut, hermostuneisuus ja vahvat tai heikot hermot, vaan saada aikaan hyväksyttävä,
jotakuinkin yksiselitteinen ja yleisesti ymmärrettävä kuvaus niistä käyttäytymispiirteistä,
joita kuvaillaan näillä sanoilla. Suoranaisia hermorakenteen vaurioita sellaisinaan ei käsitellä,
eikä myöskään ärsytyksen ja reaktion välisiä monimutkaisia tapahtumasarjoja
ja yhteyksiä. Testattaessa etsitään tunnusmerkkejä, jotka viittaavat sisäisen tasapainon
hermostolliseen häiriöön. Tarkkaillaan tilan kestoa ja voimakkuutta sekä koiran kykyä
toipua siitä. Tietysti yritetään myös selvittää, mikä tai minkälaiset ärsytykset
ovat mahdollisesti aiheuttaneet ylikiihottuneen tilan.
Tavallisimmat hermostuneen mielentilan oireet ovat suurin piirtein samat ihmisellä ja koiralla. Tietenkin
on olemassa muun muassa se ero, että ihminen voi järkensä ja tietoisen tahdonvoimansa avulla jossain
määrin peittää tilansa. Luonteenomaiset oireet koiralla ovat voimakas rauhattomuus, kehon värinä,
kohonnut pulssi, joka ei johdu ruumiillisesta rasituksesta, lisääntynyt nieleskely, aiheettomat ja epätarkoituksenmukaiset
liikkeet, turvan etsiminen (suuntautuu yleensä kotiin tai ohjaajan luo), ripuli tai oksentelu. Lisäksi
on luonteenomaista erittäin suuri vastustus muita kuin tämän tilan aiheuttaneita ärsytyksiä
kohtaan - voidaan miltei sanoa havaintoväylien sulkeutuneen muilta vaikutteilta - sekä myöhemmin
ilmeisiä luopumisen- ja/tai apatiansekaisia väsymysoireita.
Lienee mahdotonta erottaa selvästi toisistaan hermostuneisuuteen liittyvät ja muut jännitystilat.
Yleisesti ottaen kai kaikki psyykkiset jännitystilat jossain määrin johtuvat hermostuneisuudesta.
Mutta kokemuksemme on osoittanut, että tietyissä olosuhteissa jotkin jännitystilat ovat normaaleja,
sillä ne ovat yleisiä ja luonnollisia reaktioita kyseisen ärsykkeiden voimakkuuteen ja laatuun.
Kun koiraa uhataan, on odotettavissa, että siinä kehittyy jännitystila ja kun jännitys on kasvanut
kyllin suureksi, se laukeaa siinä tilanteessa "oikeana" tekona, esim. uhkaavuutena, hyökkäyksellä
tai pakona.
Tällaista käytöstä ei pidetä hermostuneisuutena, koska koiran reaktio on luonnollinen
ja - koiran taipumusten määrittämissä rajoissa - oikeassa suhteessa ärsykkeiden voimakkuuteen
nähden. Jos purkautuminen sitä vastoin poikkeaa selvästi tavanomaisesta käyttäytymisestä,
on luultavasti kysymys hermostuneesta jännitystilasta. Käytökselle on luonteenomaista yleensä
yksi tai useampi edellä mainituista oireista. Tavanomaisella purkautumisella tarkoitetaan tässä
yhteydessä tavallisiin vastaavassa tilanteessa aikaisemmin testatuilla koirilla ilmennyttä käyttäytymistä.
Edellä mainituista perusteluista saadaan seuraava loppupäätelmä:
Edellytys jokin mielentilan tai teon määrittäminen hermostuneeksi, on reaktioiden pitäminen
epänormaaleina suhteessa ärsykkeiden, ja niiden tunnusomaisten oireiden on oltava edellä kuvattujen
kaltaisia. Toisaalta sisäisiä jännitystiloja ja tekoja ei voi tämän perusteella luokitella
hermostuneiksi, mikäli ne voidaan luokitella luonnollisiksi suhteessa vaikuttavien ärsykkeiden laatuun
ja voimakkuuteen ja/tai jos erityiset hermostuneisuuden oireet puuttuvat. Ei voida myöskään täysin
jättää huomiotta sitä mahdollisuutta, että myös vahvahermoinen koira käyttäytyy
hermostuneesti, jos ärsykkeiden voimakkuus kasvaa liian suureksi. Testattaessa tällaista ei kuitenkaan
pitäisi tapahtua, sillä testitilanteissa käytetyt ärsytystavat ja ärsykkeiden voimakkuudet
on kokemuksen perusteella saatu yhdenmukaisiksi ja sellaisiksi, että ne aiheuttavat hermostuneisuuden oireita
vain huonohermoisilla koirilla.
Hermojen lujuus arvostellaan ja luokitellaan eri testisuorituksissa ilmenevien näkyvien reaktioiden avulla.
On tunnettu tosiasia, että jotkut
koirat pelkäävät laukauksia, mutta toiset eivät. Laukausaraksi nimitetään koiraa,
joka laukauksen jälkeen reagoi selvän hermostuneesti ja jolla on vaikeuksia mielentasapainonsa palauttamisessa
ja joka ammunnan toistuessa osoittaa yhtä suurta tai suurempaa hermostuneisuutta. Koirat, jotka ensimmäisen
kokeen aikana käyttäytyvät rauhattomasti, mutta jotka selviävät nopeasti levottomuudestaan
ja joille kokeen uusiminen saa aikaan yhä pienemmän reaktion, luokitellaan laukauskokemattomiksi, ei
laukausaroiksi.
Laukausalttiiksi kutsumme koiraa, joka reagoi suunnilleen samalla tavalla jokaiseen laukaukseen rauhoittumatta
ja hermostumatta enempää, ja jonka sisäinen jännite ei nouse sellaiseen asteeseen, että
selviä hermostuneisuuden oireita näkyisi. Laukausvarmaksi nimitetään koiraa, joka käyttäytyy
täysin välinpitämättömästi kaikenlaisiin laukauksiin tai joka on niistä vain
normaalilla tavalla kiinnostunut.
Silloin tällöin näkee koiria, joihin laukaus selvästi vaikuttaa, mutta jotka eivät käyttäydy
hermostuneesti sillä tavoin kuin me olemme ilmaisun selittäneet, vaan käyttäytyvät muulla
lailla epänormaalista, esim. hyökkäävät (yrittävät hyökätä) ampujaa
kohti tai ovat kiihkeän innostuneita ympäristön tapahtumista (usein haukkuen). Lyhyt ja naseva nimitys
tällaiselle käyttäytymiselle on paukkuärtyisyys.
Em. käytöstä on vaikea selittää koska sen ei voida katsoa kuuluvaksi hermostuneisiin käyttäytymismuotoihin,
mutta todennäköisimmin jokin aiempi kokemus assosiaation kautta laukaisee sen. Oletettavasti tuo kokemus
tavallisimmin liittyy metsästykseen, jossa koira on saanut hyökätä ja ajaa vapaasti. Jossain
tällaisessa tilanteessa on kuulunut laukauksia. Koira ei ole välttämättä tarvinnut osallistunut
tämänlaatuiseen metsästykseen. Riittää, jos se on ollut sellaisessa paikassa, missä
se on voinut nähdä saaliin pakenevan ja samanaikaisesti kuullut laukauksia.
Tämäntapaista käytöstä, jonka syy useimmiten on väärä koirankäsittely,
täytyy pitää hankittuna ja se voidaan siis poistaa sopivalla koulutuksella. Tällaisen koiran
todellisen hermorakenteen arvostelun on tapahduttava pääasiassa muiden osasuoritusten perusteella.
Laukauspelottomuus
Koiran laukauskestävyys testataan 9 mm paukkupanoksin testin viimeisenä
osasuorituksena.
Ennen ensimmäisten laukausten ampumista täytyy testituomarien varmistua siitä, että testattava
koira on keskittynyt puuhailemaan jotain. Puuhailu on yleensä liikkumista ohjaajan kanssa tähän
tarkoitukseen varatulla alueella, maaperän haistelua, leikkimistä ohjaajan kanssa tms.
Ampuja voi olla näkösuojassa. On myös huomioitava laukausetäisyys ei ainoastaan metreissä,
vaan myös kaikupohjan perusteella, mikäli sellainen on. Kaikupohja voi lisätä tai valmentaa
äänen voimakkuutta.
Jos koira tarkkailee ampujaa laukausten kuuluessa, ärsytyksen vastaanottavuus lisääntyy, ja tällaisessa
tapauksessa on mahdollista, että laukausärsytys on liian voimakas jopa normaalihermoiselle koiralle ja
tämä jättää pysyviä haittoja.
Arvostelu
Heti ensimmäisten laukausten jälkeen testituomarit tekevät
ensimmäisen arvostelunsa. Koirat jaetaan selvästi laukausarkoihin, luultavasti laukausarkoihin, laukauskokemattomiin
(reagoivat melko voimakkaasti laukauksiin, mutta eivät osoita pelon oireita), laukausvarmoihin ja laukausalttiisiin
(osoittavat melko selvästi epänormaalia, mutta ei hermostunutta käytöstä).
